Riisiä pavuilla ja kivillä

Täällä saa hyviä ruokia tosi edullisesti, mutta lisämausteena niissä lähes poikkeuksetta on jotain näistä: kiviä, hiekkaa, kärpäsiä tai muita ötököitä. Yliopiston kafeteriasta saa aina riisiä pavuilla ja kivillä, vaikka tilaa vaan riisiä pavuilla. Andreaksella lohkes hammas muffinssia syödessä. Harvemmin sitä osaa odottaa, että keskellä muffinssia on kivi! Se on täällä aina lottovoitto, kun omassa ruoassa ei oo mitään muuta kuin sitä mitä siinä pitäis olla.

Viime viikolla Fanny soitti mulle. Sillä oli aivan kamala tilanne. Sillä oli muutama päivä sitten alkanu pahat vatsavaivat ja edellispäivänä se oli käyny lääkärissä ottamassa kokeita, että ne selvittävät mikä sillä on. Se oli joku tulehus vatsassa. Sitten sillä tuli korva tosi kipeäksi ja se meni uuestaan lääkäriin. Korva oli pahasti tulehtunu. Matkalla sairaalaan joku mies oli lähteny seuraamaan sitä. Kun Fanny lähti sairaalasta, mies ei vieläkään jättäny sitä rauhaan. Fanny soitti Eliakselle, että se tulis hakemaan häntä sieltä. Elias tuli ja ne lähtivät yhessä, mutta mies ei vieläkään luovuttanu. Se oli pyytäny Fannylta 10 000 shillinkiä(5 euroa), mutta Fanny ei tietenkään antanu. Kun Elias tuli, se mies oli jo niin raivoissaan, että uhkas murskaavansa Fannyn kasvot ja raiskaavansa hänet. Elias ja Fanny käveli poliisilaitokselle mies perässä ja se mies huus samoja uhkauksia poliisienkin kuullen. Poliisit ei tehny mitään muuta ku piteli sitä miestä paikallaan sen aikaa, että Fanny ja Elias pääsivät lähtemään. Se mies huus Fannylle, että hän kyllä löytää Fannyn. Kun Fanny soitti mulle, en voinu ku itkeä. Mietin, että jos oisin Fannyn tilanteessa niin ottaisin varmaan lennon Suomeen. Fannylla on muutenkin ollu niin hankalaa siellä, kun se koulu on muslimikoulu ja Zanzibarilla lähes kaikki on muslimeita. Sen on hirveän hankala hoitaa asioita koululla, kun miesten kanssa kanssakäyminen on lähes mahdotonta. Jos koulun työntekijöillä on jotain asiaa Fannylle, Fanny kuulee ne lähes poikkeuksetta Eliaksen kautta, koska kukaan ei voi puhua Fannylle suoraan. Tuo on minun mielestä semmonen vaihtopaikka mihin ei pitäis lähettää länsimaalaisia tyttöjä. Tai jos joku välttämättä tahtoo mennä niin täytys ainakin tehdä tosi selväksi, mikä tilanne siellä on.

Viime perjantaina mentiin Kanadalaisten poikien luo viettään iltaa. Tavattiin ne ekan kerran Lushotossa ja toisen kerran USA:n suurlähetystössä. Niillä oli kattojuhlat. Siellä oli tosi paljon porukkaa, kynttilöitä ympäri kattoa ja maisemat oli mahtavat. Ne pojat työskentelee täällä jossain firmassa, missä tutkitaan malariaa ja tehdään kaikkea siihen liittyvää työtä. Ne asuvat tuolla rikkaitten alueella. Rikkaitten alue on täällä huomattavan erin näköstä muihin alueisiin verrattuna. Silti sielläkään ei oo asfaltoituja teitä. Siellä näkyy paljon maasaisotureita vartijoina. Ne on heimo pohjois-Tansaniasta ja ovat kaikista kovimpia kundeja. Ne osaa olla villieläinten kanssa ilman, että niien tarttee pelätä ollenkaan. Niille ei pärjää kukaan niin ne on hyviä vartijoita.

Ainiin en oo kertonu vielä mimmosta siellä USA:n suurlähetystön juhlissa oli. No ne ei ollu mitkään viralliset iltapukujuhlat, mitä pelkäsin. Mielenkiintonen kokemus se kyllä oli! Mentiin sinne niin alkuunsa meiän piti läpästä turvatarkastus. Passinnumerot, nimet ja muut henkilötiedot piti kirjottaa ylös, tavarat meni läpivalasusta ja ite me käveltiin metallinpaljastimien läpi. Valokuvaaminen koko alueella oli kiellettyä. En tiiä saanko ees kertoa, että oon ollu siellä ja mimmosta siellä oli, mutta en kai tästä vankilaan voi joutua? Kun päästiin sinne alueelle, se oli kuin jonnekin Kaliforniaan ois tullu. Se oli valtavan suuri aidattu alue, missä oli asfaltoidut tiet, hyvin hoidetut nurmikot, suuria puita, katulamppuja ja amerikkalaisen näkösiä rakennuksia. Ite juhlat oli hyvin epäviralliset. Niissä oli tarjolla pientä naposteltavaa ja juomaa. Pelattiin biljardia ja tanssittiin.

Seuraavana päivänä lähettiin minä, Jatta, Aija, Saana, Elizabeth ja Christof vesipuistoon! Elizabeth ja Christof ovat itävaltalainen pariskunta, jotka ovat myös vaihtareina täällä. Vesipuistossa oli aivan huippua! Siellä ei ollu mitään turvasäännöksiä tai työntekijöitä vahtimassa miten liukumäistä saa laskea. Niinpä keksittiin mitä mahtavampia konsteja laskea mäkiä. Pää eellä mennessä tiesin, että menetän kyllä bikinit, mutta äkkiä vain veden alla pyöriessä vein ne takas päälle. Sitten mentiin nelisin kahella renkaalla niin, että mää istuin Jatan sylissä ja Elizabeth istu Christofin sylissä ja Christof piteli mun ja Jatan renkaasta kiinni niin että mentiin junassa. Se oli ideoista hulluin! Vauhti oli mieletön, ja yhessä kaarteessa lennettiin kumoon niin että minä jäin alimmaiseksi ja kaikki muut oli kasana minun päällä ja mun pää paukku liukumäkeä vasten, kun samalla laskettiin sitä vauhilla. Mitään ei kumminkaan käyny mustelmia ja palohaavoja lukuunottamatta niin naurettiin vaan kuollaksemme, kun päästiin mäki alas.

Sisäänpääsypaketti vesipuistoon johon kuului lippu, ruoka, juoma ja jäätelö maksoi noin kuus euroa. Kun mentiin hakemaan jäätelöä niin ne sanoivat, että ei oo jäätelöä, mutta saatte sen sijasta vettä. Sanottiin, että ei onnistu, ollaan maksettu jäätöstä eikä meille maksuvaiheessa sanottu, että sitä ei oo niin me halutaan jäätelöä. Niinpä ne kävivät johtajan juttusilla, jonka jälkeen menivät ostamaan meille sitä jostain. Täällä kaiken suhteen pitää pysyä tosi tiukkana. Jos ei pysy tiukkana niin voi olla varma, että mikään ei onnistu. Kaupassakin on käyny miljoonasti sama, että kone ei löydä viivakoodilla hintaa mehulle niin kassa sanoo, että sitä ei voi ostaa. Täytyy vaan sanoa, että jossakin teillä on se hinta, voitteko hakea sen. Sitten ne hakee ja siihen menee korkeintaan muutama minuutti. Kukaan ei vaan viittis tehä mitään.

Täällä sen on huomannu, että suurin osa näistä ihmisistä on uskomattoman laiskoja. En tiiä johtuuko se tästä kuumuudesta vai onko se seurausta kehitysavusta, kun kaikki on tehty puolesta ja annettu valmiina vai onko se vaan ominaispiirre. Täällä tuskin koskaan näkee ihmisiä työn touhussa viilettämässä paikasta toiseen. Ensimmäinen kokemus laiskuudesta tuli jo heti ensimmäisenä päivänä, kun saavuin tänne. Mentiin hostellille, mutta oli niin aikanen, että respan työntekijä ei ollu vielä tullu töihin. Meille sanottiin, että se tulee seittemältä. No ooteltiin ja istuskeltiin ja puol kaheksalta se saapui paikalle. Kaheksalta Fanny meni kattomaan niin siellä se istuskeli ja joi kahvia. Fanny kysyi siltä olisko vapaita huoneita. Se katto Fannya tosi kyllästyneesti ja sanoi, että hän on vasta tullu töihin ja hän on tosi väsyny eikä hän jaksais vielä tehä töitä, että eikö Fanny vois millään tulla myöhemmin kysymään. Niin me ootettiin vielä puoli tuntia. Nyt kun aikaa on kulunu niin oon oppinu, että tommosta ei tartte hyväksyä. Täytyy vaan olla tiukkana ja sanoa, että asian on järjestyttävä nyt. Muuten saa odotella ikuisuuksia tai voi olla, että mikä asia olikaan niin se ei järjesty koskaan.

Yks päivä viime viikolla istuskelin mun huoneessa, kun yhtäkkiä kuului omituista ääntä. Käännyin kattomaan niin kaks rottaa pyrki ulos mun huonekaverin kaapista! Hyppäsin penkille ja huusin täysiä ”JATTA!”. Jatta oli huoneessaan toisessa päässä käytävää ja kuuli kyllä mut, mutta ihmetteli vaan, että mistä mää huusin ja miks mää huusin. Sitten hyppäsin penkiltä ja juoksin äkkiä ulos huoneesta. Rotat oli jo kerenny lähtä, kun tultiin kattomaan. Ei niitä onneksi oo sen koommin täällä näkyny. Menin seuraavana päivänä warden officeen kertomaan, että mun huoneessa viiletti kaks rottaa edellispäivänä. Ne sanoivat siellä, että eivät oo koskaan kuullu moista, ja että he soittavat terveysviranomaisille, että tulevat tekemään asialle jotain. En tiiä soittivatko ikinä, mutta ei täällä ainakaan oo ketään käyny tekemässä mitään. Tosin voi olla, että vaikka olisivat soittaneet niin terveysviranomaiset tuskin pitävät kiirettä. Täällä kellään ei oo koskaan kiire mihinkään. Mietin myös voiko olla, että ne ei oikiasti ollu tietosia, että näissä taloissa asuu ihmisten ja kaikenmaailman ötököitten lisäksi myös rottia. Epäilen. Voi tietty olla, että kukaan ei oikiasti oo koskaan käyny sanomassa niille siitä, koska kaikki aina ajattelevat vaan, että tämä on Afrikka. Mää päätin, että en hyväksy enää asioita täällä siihen nojaten, että tämä on Afrikka. Jos kaikki aina ajattelee vaan että tämä on Afrikka, kun joku asia ei oo kunnossa, niin tämä Afrikka ei ikinä muutu paremmaksi Afrikaksi. Jos kukaan ei koskaan yritä laittaa asioita paremmalle tolalle niin ei ne siitä miksikään muutu. Minä aijon tästä lähin käyä kärsivällisyyteni mittapuissa aina sanomassa ylemmille ja ylemmille henkilöille, kun joku asia ei oo kunnossa. Jospa siitä jottain apua ees olis.

Ollaan yritetty saada meidän opiskelijaviisumeita nyt viikkotolkulla. Kaks viikkoa sitten meille sanottiin, että neljän päivän päästä saahaan ne. Aina ollaan käyty kysymässä uudelleen ja uudelleen, mutta vieläkään niitä ei oo näkyny. Ragnhildin hakemuksen käsittely siirtyy taas, koska yhestä 20 dollarin setelistä, minkä se oli antanu maksuksi puuttui pieni pala yhestä kulmasta niin ne eivät hyväksyneet sitä. Oikiasti se olis päivän juttu hoitaa se kuntoon, mutta täällä se voi tarkottaa viikkoja. Eilen kävin kysymässä viisumeita, kun viime viikolla meille luvattiin, että maanantaina ne saatais, mutta ne sanoivat mulle, että ehkä torstaina. Eilen Jatta meni kysymään ja sanoin sille, että sano niille nyt, että ne on oltava aivan viimestään sillon torstaina. Toivottavasti ovat kans!

Perjantaina lähtään Zanzibarille isolla porukalla. Siellä on full moon party niin mennään kattomaan mimmonen se on. Muut suomitytöt ei oo vielä käyneet lainkaan Zanzilla niin niille se on jo oma kokemuksensa. En malta oottaa! Aijon lähtä Jatan kaveriksi snorklaamaan koralliriutoille. Tullaan sieltä takas tiistaiaamuna, kun maanantai on yleinen vapaapäivä eikä kellään oo sillon koulua. Sitten seuraavana perjantaina lähtään Victorian putouksille! Otetaan juna Zambiaan ja sieltä jatketaan bussilla matkaa Zimbabween. Zimbabwen puoli jännittää hiukan, kun siellä on niin mielettömän köyhää ja ihmisillä suuri epätoivo. Meijän täytyy suunnitella se reitti tarkkaan, että jouvutaan mahollisimman vähän liikkua ihmisten joukossa, koska se on niin vaarallista. Tullaan takas tuolta reissulta 9.5. ja seuraavana päivänä Mammi tulee Suomesta kyläileen! Ollaan varattu safari Mikumin kansallispuistoon tuolle viikonlopulle, kun Mammi on täällä. Nyt on vielä onneksi low season niin saatiin safari tosi edulliseen hintaan. Normaaliin hintaan verrattuna maksetaan noin 1/5. Normaalihintaselle safarille mulla ei ikinä oliskaan varaa. Se on mielettömän kallista lystiä täällä. Ugandan puolella on kuulemma huomattavasti edullisempaa. Siellä hinnat on normaalisti tuota luokkaa, mitä me maksetaan nyt.

Täällä tapaa ja tutustuu jatkuvasti uusiin ihmisiin. Se on älyttömän mukavaa, mutta välillä todella kiusallista, kun mitenkään ei voi muistaa kaikkia. Nimiä en voi muistaa aivan mitenkään, mutta kiusallisinta on kun ei muista kasvojakaan. Vaaleaihoset muistan kyllä kasvoilta, mutta tummiin ei oo silmä vielä niin tottunu, että niien kasvoja on paljon hankalampi muistaa. Lisävaikeutta tuo toki se, että jos juttelen tumman pojan kanssa niin en viiti kovin paljon kattoa sitä kasvoihin, että en vaan anna vääriä viestejä. Tänään taas joku poika tuli tervehtiin ja kysyi muistanko häntä. No kasvot näytti mielestäni vähän tutuilta, mutta ei mulla ollu mitään aavistusta, missä olin sen tavannu. Sanoin rehellisesti, että oon pahoillani, mutta en kyllä muista, kun tapaan täällä jatkuvasti uusia ihmisiä. Olin tavannu sen kanadalaisten kattojuhlissa. Siellä ainoa valaistus oli kynttilät pimeässä illassa niin eihän siellä voinu ees erottaa tummien ihmisten kasvonpiirteitä. En vieläkään tiiä kuka se poika sieltä on ollu. Päätin jatkossa yrittää painaa mieleen kasvot, jos juttelen jonkun kanssa enemmän kuin vaihdan perus kuulumiset, mitä täällä tehdään aivan kenen tahansa kanssa.

LLLekottelua vaan

Aamupalaksi bubble gum milk ja sitten ulos vesisatteeseen!

Bubble gum milk oli muuten pahhaa. En osta toista kertaa. Suklaamaito on hyvvää. Nuo on long life milkkejä niin säilyvät lämpimässäki. Kävin eilen ostamassa ruuvimeisselin ja aukasin mun vedenkeittimen. Löysin irronneen liitoksen ja liitin takasin. Nyt se toimii taas kuin uusi! Keitin kananmunia ja olivathan hyviä. Täällä kananmunankeltuaiset ei oo melkeen ikinä keltasia, kun niissä ei oo proteiinia.

Eilen viiletettiin koko päivä suomityttöjen kanssa ja illalla aivan koko vaihtariporukalla. Oli kivvaa! Tännään mentiin rannalle lekottelemaan. Sitä ennen menin Fannyn hotellille, mutta matka sinne oli aikamoinen. Olin eksyksissä mun mopotaksikuskin kanssa noin tunnin verran ja sitten se kosi mua. Sanoin, että oon jo naimisissa. Sitten se pyys, että voitaisko olla kumminki kavereita, mutta sannoin, että ei voija. Äsken käytiin leffassa suomi- ja norjatyttöjen kanssa. Kalle ja Boriski tuli kyllä, mutta ne meni kattomaan eri leffaa, ku meiän leffa oli liian tyttöjen leffa. Katottiin It's complicated ja oli ihan hyvä. Hyväntuulinen!

Huomenna meen yheksältä kattomaan oisko mulla luentoa. Saapa nähhä! Ja mennään vissiin huomenna juhliin Amerikan suurlähetystöön. En tiiä onko ne kuin hienot juhlat, mutta täytyy vähän tiedustella ennakoon, että täytyykö käyä mekkokaupassa.

Hakuna matata!

Mun kämppis tuli tännään! Aamulla seittemältä se huuteli ovelta "Hodi?"(Saako tulla sisään?) ja mää huusin "Karibu!"(Tervetuloa!), sitte mumisin vaan "Good morning" ja käänsin kylkeä. Mietin pittääkö se mua tympeänä, ku en esittäyvy enkä mittään, mutta aattelin vaan, että mää haluan nyt nukkua. Kyllähän tässä kerkiää seuraavat neljä kuukautta jutella. Se oli aivan mukava. En oo jutellu sen kanssa vieläkään paljoa muuta ku vaihtanu kuulumisia swahiliksi, mikä tarkottaa lähinnä sitä, että kysytään toisiltamme onko kaikki ok ja vastataan, että on. Se tuli iltapäivällä tänne jonkun pojan kanssa. Sanoi, että se on sen veli, mutta en tiiä oliko oikiasti, ku nämä sannoo kaikkia veljiksi ja siskoiksi. Oli niin omituista olla täällä, kun yhtäkkiä kaks tuiki tuntematonta ihmistä on minun kotona ja ollaan kaikki yhessä ainoassa huoneessa ja ne puhhuu kieltä, josta en ymmärrä juuri mittään. Lähin Jatalle karkuun ja lähettiin sitten Andreakselle kylään.

Tämä on minun nykynen koti, kun kerran oon täällä jo muuttanu.

Oon unohtanu kertoa, että kun oltiin vaeltamassa siellä Lushotossa niin mentiin kylän läpi, josta albiinot on lähtösin. Emmanuel kerto, että siinä kylässä oli aikoinaan johtaja, joka pakotti sukulaiset naimisiin keskenään, jonka seurauksena synty albiinoja. Useat niistä albiinoista on sokeita tai muuten kehitysvammasia. Niitä näkyy täällä aina sillontällön ja olin kattonu, että ne useimmiten näyttää vähän kehitysvammasilta. Oli jännä saaha kuulla tuo tarina niien taustalla. Nykysin siellä kylässä asuu niitä enää hyvin vähän. Siellä vuorilla ihmiset pitää niitä aivan ihmisinä muiden joukossa, mutta muualla päin Tansaniaa tilanne on toinen. Täällä Darissa tilanne on pahin niien kannalta, kun täällä on noitatohtoreita, jotka lupaa tehä ties minkälaisia taikoja, jos niille tuo albiinon ihoa.

Nähtiin vaelluksella myös kammottava tilanne, kun mies pieksi kaks pikkupoikaa potkien ja kepillä hakaten. Käveltiin aivan häjissään ohi vaan ja jäätiin oottamaan meiän oppaita, kun ne jäivät puhumaan sen miehen kanssa. Ne pojat oli yrittäny varastaa vuohen siltä mieheltä, jonka vuoksi se rankasi niitä. Ne oli lapsia niin pääsivät suhteellisen vähällä pieksämisellä. Meille sanottiin alkuunsa, että jos joku tulee ryöstämään niin pittää huutaa "mwezi mwezi!"(varas varas!), mutta sittemmin saatiin tietää, että jos huutaa tuota niin se tarkottaa yleensä kuolemantuomion huutamista. Täällä ihmiset ottaa oikeudet omiin käsiinsä, ja jos varas saadaan kiinni se pieksetään hengiltä tai ainakin henkihieveriin. Sen vuoksi ollaan aateltu, että pittää opetella swahiliksi huutamaan jottain, että "jätä minut rauhaan!".

En oo myöskään kertonu, kun mun reppu rikottiin, kun mut yritettiin ryöstää. Puukolla vaan repäsivät taskun rikki, mutta tunsin sen samantien niin käännähin ja katoin ryöväriä suoraan silmiin. Pitelin repusta kiinni ja hyppäsin bussiin niin ei se kerenny ottaa mitään. Samassa tilanteessa Ragnhildiltä varastettiin repusta rahhaa. Tämä tapahtu bussiasemalla Mwengessä täällä Darissa, kun tultiin Bagamoyosta. Bussiasemat ja markkina-alueet ovat pahimpia paikkoja varastelun kannalta. Ei niissä hätää oo, kun pitää vaan tavaroistaan huolta, eikä ota kännykkää tai lompakkoa esille.

Fanny tullee huomenna! Mennään tyttöjen kanssa sitä satamaan vastaan puolen päivän aikaan. Se ei kestä olla Stone townissa, kun niillä ei oo tullu vettä niien asuntoon moneen päivään. Tännään se oli muuttanu pois siitä asunnosta ja huomenna hyppää laivaan. Se ei oo raukka päässy suihkuunkaan ties kuinka monneen päivään. Laitoin sille viestillä yhteystiedot hyvään ja turvalliseen majapaikkaan, mikä on täällä pohjois-Darissa niin ei oo kaukana kampukselta. Aijotaan tehä kaikkea kivaa sitten porukalla, että Fanny saa tutustua näihin kaikkiin muihinkin vaihtareihin.

Tänään piti alkaa luennot. PITI. Saana oli menny aamulla luennolle niin siellä oli ollu luennoitsija, mutta ei ainuttakaan muuta opiskelijaa niin eihän sitä voitu pitää. Iltapäivällä Saana meni toiselle luennolle niin siellä oli ollu luennoitsija ja muita opiskelijoitakin, mutta luennoitsija oli puoli tuntia säätäny äänentoistovehkeitä eikä ollu puhunu sanaakaan, jonka jälkeen opiskelijat olivat lähteneet pois ja niin sitten Saanakin. Jatta meni myös luennolle iltapäivällä, mutta siellä oli menny joku aivan toinen luento. Mun luennot pitäis alkaa torstaina. Saa nähä.

Polepole aina Afrikassa

Polepole on swahilia ja tarkottaa hitaasti, ja sitä joutuu sanoa ja kuulla täällä jatkuvasti, koska juurikin niin kaikki tapahtuu. Paikalliset tytöt sanoivat, että luennot eivät ala vielä tälläkään viikolla. Huomenna on Zanzibarilla joku pyhäpäivä ja koko maassa keskiviikkona, jonka vuoksi luennoitsijat tuskin jaksaa tulla torstaiksi ja perjantaiksi. Ei se mittään, mutta olis mukava vaan tietää millon täällä pittää olla! Mun huonekaveri oli käyny tuomassa tänne kamppeitaan sillä aikaa, kun olin reissussa. Luulin, että se tulis itekin tänään takasin, mutta tuskin tulee, jos koulua on kerran vasta ens viikolla. Aivan kiva niin!

Ollaan käyty tännään herkuttelemassa tuolla rikkaitten alueella Msasani peninsulassa, missä on ihania ruokapaikkoja. Päätettiin, että jos vaan ollaan Darissa niin käyään siellä aina kerran viikossa hengähtämässä. Siellä tuntuu melkeen, ku ois Euroopassa. Vaikka on mieletöntä tutustua tähän kulttuuriin, niin välillä tuntuu mukavalta olla vaan aivan rauhassa tutun tuntusessa ja näkösessä ympäristössä.

Ostin kananmunia, kun keksin, että voin keittää niitä mun vedenkeittimellä. Sitten kun alko tehhä niitä mieli muistin, että nakkasin aiemmin päivällä vedenkeittimen parvekkeelle, kun siinä kiipeili skorpioni. Joku osu kätteen kun nostin sitä takas sisälle niin säikähin, että skorpioni taas ja se tippu uuelleen lattialle niin eihän se toimi ennään! Voi hitto. Juuri Jatta tuli kyllään, kun tahtoi nuudeleihin kuumaa vettä, mutta niin vain jäätiin ilman munia ja nuudeleita. Parempi silti, että sain skorpionin ulos, vaikka näin tapaturmasesti siinä lopulta kävikin.

Kuulin lentokonneen äänen ja sitten römähyksen tuossa aiemmin! Kiivettiin Jatan kanssa ylimpään kerrokseen kattomaan näkyiskö mittään, mutta ei näkyny. Törmättiin samalla Ragnhildiin ja Madeleineen, jotka oli juuri palannu Tanganikajärveltä. Se on suuri järvi länsi-Tansaniassa. Ne kertoi, että niillä oli mieletön reissu keskelle sademetsää, jossa ei puhelimissakaan ollu kuuluvuuksia. Siellä oli simpansseja, jotka hyökkäs kimppuun ja niitä piti uhata aina ottamalla kivi kätteen, että ne ei tulis päälle. Yks simpanssi ei ollu pelänny yhtään vaikka Madeleine oli uhannu sitä kivellä ja häjissään lopulta nakannukin sen kohti. Onneksi paikalliset viidakkoihmiset oli nähny tilanteen ja häätäneet simpanssin pois Madeleinen kimpusta. Niien lentokokemus oli myös ollu aikamoinen. Lähestulkoon kaikki lentokoneen sisällä oli ollu rikki, paikalliset ihmiset oli soitellu puhelimilla pitkin lentomatkan ja ne oli menny hirveän myrskyn läpi, jossa lentokone oli menny aivan miten sattuu. Mää aijon kyllä välttää lentämistä täällä!

Ostin tännään english-swahili kirjan ja oon aivan onnessani siitä. Oon oppinu jo aika paljon perusjuttuja, mutta nyt voin opetella oikiasti kaikkea, että pystyn kunnolla puhumaan ja hoitamaan asioita mahollisimman mutkattomasti. Jos tällä viikolla ei ala koulu, niin voin kumminki opiskella!

Fanny soitti, että mitä tuumaan, jos se hyppäis huomenna yölaivaan ja tulis tänne. Sillä on koulua aina vaan maanantaisin ja tiistaisin, mutta näitten pyhien vuoksi sillä ei oo tällä viikolla koulua lainkaan. Sannoin, että tuu ihmeessä niin se tullee! Ne tuli viime viikolla Eliaksen kanssa Ugandasta. Yhtenä aamuna kaheksalta Fanny soitti mulle, että he ovat tienvarressa keskellä ei mittään jossain päin pohjois-Tansaniaa. Niien bussi oli yöllä menny rikki ja siellä ne olivat kaikki kyytiläiset ja bussinkorjaaja oli ehkä joskus tulossa. Fanny kysy, mitä oon mieltä mitä niien pitäis tehä, että voisivatko hypätä vaan jonkun auton kyytiin. Kaks tuntia aiemmin oli yks bussi menny ohi, mutta sen jälkeen ei ollu näkyny mittään liikennettä. Sanoin, että ootte kahestaan niin aivan hyvin voitte yrittää, mutta kattokaa kumminki tarkkaan, mihin kyytiin hyppäätte. No hetken päästä ne pääsivätkin jonkun bussin kyytiin ja olivat jo samana iltana Darissa!

Täällä millä tahansa kulkuneuvoilla matkustamiseen täytyy suhtautua hyvin varauksellisesti. Aina kannattaa valita kallein vaihtoehto, koska ne pitäis olla useimmiten huollettuja ja muutenkin turvallisimpia. Halvimmat ja huonoimmat kulkuneuvot on tietty laittomia, mutta ne saavat kulkea, kun antavat vaan tienvarsipoliiseille vähän rahhaa. Lujjaa saa myös ajjaa, jos antaa poliiseille vähän rahhaa. Näillä teillä lujjaa ajaminen tarkottaa sitä, että kulkuneuvo on hyvin helposti ojassa tai jossain aivan muualla ku tiellä. Sillon bussimatkalla Darista Tangaan istuttiin aivan takapenkissä ja kuski ajo liian lujjaa kuopasta tai muhkurasta niin minä ja Jatta lyötiin kaks kertaa peräkkäin päämme hattuhyllyyn, mutta Saana ja Aija lensivät aivan kattoon asti, kun niillä ei tullu hattuhyllyä vastaan. Muuten tiet on täällä yllättävänki tasasia!

Tämä se vasta on elämää!

Tultiin tänään takas Dariin. Oli aivan mieletön reissu! Suunnitelmat muuttu, mutta ei haitannu mittään. Mentiin eka bussilla Tangaan, mutta sieltä ei jatketukaan Pemballe niin ku oltiin aijottu, kun laivoja meni vaan kerran viikossa ja se oli menny juuri sinä tiistaiaamuna, kun iltapäivästä mentiin satamaan kyselemään. Täältä Darista lähtiessämme bussiasemalla oli aivan hirviää. Älytön lauma ihmisiä juoksi meijän ympärillä ja huus täysiä ja yritti repiä meitä toimistoihinsa. Kisailivat kuka saa huijattua meiltä eniten rahhaa bussimatkasta. Onneksi tiiettiin tarkalleen mihin oltiin menossa ja käveltiin vaan reippaasti kohti oikeaa toimistoa ja riuhottiin itteämme irti niistä ihmisistä. Tiiettiin ennakoon, että kun sinne mennään niin meiät yritetään mitä suurimmalla todennäkösyyellä ryöstää. Sen vuoksi oltiin henkisesti valmistauduttu aivan ku sotaan konsanaan. Oikiaan toimistoon päästyämme meitä yritettiin tietenki edelleen huijata. Pyysivät ensin 24 000 shillinkiä ja naurettiin vaan, että ette oo tosissanne ja sanottiin, että maksetaan 10 000 shillinkiä eikä yhtään enempää, koska tiiettiin, että se on oikia hinta. 10 000 shillinkiä on noin 5 euroa. Suostuivat lopulta vaikka yrittivät kyllä taistella. Ei myöskään suostuttu maksamaan lippuja ennen ku oltiin bussissa, koska tiiettiin, että jos ei tehä niin niin voi olla, että ei ikinä päästä bussiin ja ollaan maksettu tyhjästä. Selvittiin kumminki mainiosti, kun pysyttiin tiukkoina!

Bussimatkalla Darista Tangaan nähtiin saman yhtiön bussi ojaan kaatuneena. Meiän bussi pysähty siihen ja luultiin, että jäähään auttamaan niitä, mutta kaikki meiän kyytiläiset kävivät vaan hetken ihmettelemässä tapahtunutta ja sitten jatkettiin matkaa. Meillä kävi onni eikä koettu samaa kohtaloa kuin sen toisen bussin kyytiläiset! Tangaan saavuttuamme bussin ovelle juoksi taas lauma paikallisia, kun huomasivat meijän olevan kyyissä. Dollarit silmissä kiiluen ne huusivat meille, että minne ollaan menossa ja tarttetaanko taksia tai yöpaikkaa tai mitä ikinä. Sanottiin vaan "habana asante" eli ei kiitos, ja käveltiin reippaasti ohi. Ne eivät olleet onneksi läheskään niin sinnikäitä kuin täällä Darissa. Oltiin katottu valmiiksi rough guiden kartasta, että osataan kävellä ettimään yöpaikkoja. Aika paljon saatiin kävellä ennen ku löyettiin majatalo, missä oli tilaa ja mikä oli yhä toiminnassa.

Hups!

Tässä kuva meijän majatalosta. Se oli tosi lepposa ja edullinen paikka! Maksoi vaan noin 5 euroa yöltä ja aamiainen sisälty hintaan.

Toisena päivänä mentiin lekottelemaan hotellin uima-altaalle, kun oli niin mielettömän kuuma. Tässä Jatta onnellisena palmun alla.

Oikiassa kiviuunissa tehtyä pitsaa ja Saana niin mielissään!

Jattaki aika onnellisena.

Ja minä myös!

Tanga oli tosi kaunis ja lepposa kaupunki. Kuvia ei sieltä valitettavasti oo kummemmin, kun en kehtaa enkä uskalla kannella mun kameraa läheskään joka paikassa mukana. Ei sen väliä vaikka se varastettais, mutta iso kassi kiinnittää aina aivan erillain huomion ja pieneen laukkuun se ei mahu. Torstaiaamuna otettiinkin bussi Lushotoon. Siellä oli aivan mieletöntä! Kuvia ensin bussimatkalta ja sitten paikan päältä.

Ei hassummat maisemat!

5-6 tunnin bussimatkan jälkeen oltiin Lushotossa. Taas meitä oli vastassa lauma paikallisia heti bussin ulko-ovella, mutta kiitos rough guiden tiiettiin taas minne oltiin menossa niin päästiin helposti ohi niistä ihmisistä. Mentiin turisti-infoon katteleen mimmosia vaelluksia niillä oli tarjolla. Oli vaikka mitä ja vaikka kuin mielenkiintosia. Otettiin seuraavalle päivälle vaellus sademetsään ja näköalapaikalle. Sen jälkeen hypättiin taksiin, joka toi meiät keskellä sademetsää olevalle farmille.

Heti ensiksi piti lähtä vedenhakureissulle.

Aija ja Saana asu tuolla mökissä. Saanan peti oli täynnä ötököitä!

Olin niin onnessani, että nauroin vaan!

Siellä se kylä näkyykin jo, mistä saatiin vettä.

Irente farmin tiluksilla.

Tuolla asuttiin Jatan kanssa.


Ostettiin vedenhakureissulla arvotukselliset hedelmät, joien arveltiin olevan tosi makeita ja mehukkaita.

Mutta ne oliki avokadoja! Ei haitannu, kun keksin dipata sipsejä niihin.

Retki alkaa!

Matkalla sademetsään! Meiän opas Emmanuel tähyilee jotaki.

Halki sademetsän ja sitten oltiin vuoren huipulla!

Saana mielissään!

Sademetsässä oli enimmäkseen tiheikköä, missä ryömittiin kasvillisuuen ali ja yli. Aivan mieletöntä!

Tässä mummolle terveisiä, kun kyseli mimmosia kukkia täällä näkkyy!

Hujambo!

Kameleontti

Näköalapaikalla ei alkuunsa näkyny mittään muuta ku pilviä.

Sitten näky muutaki nii säikähettiin!

Meiän opas ehotti haluttaisko lähteä seuraavana päivänä kiipeämään vuorelle, jossa vois yöpyä ja seuraavana päivänä voitais kävellä alas Momboon, josta otettais bussi Dariin. Minä ja Jatta intoonnuttiin hulluna, jonka seurauksena Aija ja Saanaki intoontu ja päätettiin lähtä.

Saana ja Emmanuel

Siellä ollaan!

Tälle reissulle meille lähti kaks opasta Emmanuel ja Abuu. Tässä ne murtautuu majataloon sisään, kun se jolla oli avain oli kaupungissa.

Koko kylän lapset oli vuohia laiduntamassa.

Tuosta vaan hypättiin puskan ohi, että päästin kielekkeelle katteleen maisemia!

Jatta, Abuu ja Emmanuel

Niin mielissään!

Täällä on aivan mielettömän mahtavaa, mutta silti on mahoton ikävä teitä tärkeitä ja ihania siellä Suomessa! Pyöritte mielessä lähes tauotta. Pysykää turvassa niin nähhään sitten muutaman kuukauen päästä. :)